tammikuuta 28, 2021

Kädentaitoja leikaten, liimaten ja ommellen!

Kädentaitoja harjoiteltiin liimaten ja leikaten kun askartelimme paperista lumiukkoja. Tällä kertaa lumiukoille liimattiin myös värikäs pipo ja jokainen sai valita haluamansa värin. Yhdistettiin askarteluun myös perinteisen lumihiutaleen leikkausharjoitus ja tuloksena oli monenlaisia lumiukkoja.


 
Lumi on tuonut lapsille tullessaan paljon iloa! Tekemistä riittää paljon ulkona, kaivamista, lumihommia, lumikasan päällä leikkimistä, potkukeilkkailua, pulkkailua. Kävimme myös päiväkodin vieressä olevassa mäessä koko porukalla!  Mäenlasku on hyvää liikuntaa, se on hauskaa ja sopii monen ikäiselle. Samalla harjoiteltiin myös turvallista mäenlaskua ja jarrutusta.

 
Viskarissa on ommeltu tällä viikolla ompelukuvia! Idea ompeluun lähti yhdeltä viskarilapselta, joka innostui parina iltapäivänä ompelemaan puisia ompelukuvioita, joihin pujotettiin rei'istä narua ympäri. Niimpä aikuinen valmisti viskareille mieluisat ompelukuvat yllätykseksi uutta taitoa motivoimaan. Ihan uskomatonta, miten hienosti jokainen viskari jaksoi kuvion ommella, vaikka neula irtosi useita kertoja langasta ja välillä naru meni sikin sokin. Viikon edetessä ompelukuvia toivottiin lisää ja näitä jatkettiinkin koko viikko! Ompelun jälkeen kuvat sai värittää.  



Kun nuoremmat lapset näkivät viskareiden tekemät ompelukuvat seinällä, tuli tietysti lisätoiveita, joten eiköhän näitä jatketa ensi viikollakin!


tammikuuta 22, 2021

Luistelua ja lumileikkejä

Tällä viikolla olemme luistelleet useampana päivänä.


Luistimet jalkaan ja menoksi!


Totuttelua luistimiin ja liukkaaseen jäähän.

 

             




Harjoitus tekee mestarin!


Lähistöllä asuva perhe oli käynyt aamutreeninä auraamassa jään Hopsuille käyttökuntoon useampana aamuna. Erityiskiitokset perheelle kaikkien Huvikummun ryhmien puolesta!

Päiväpiirissä äänestimme, mitä mieltä kukin oli luistelusta. Kivaa oli!



Lumileikit ja lumikasoissa kiipeily on myös kivaa! 



tammikuuta 15, 2021

Lumen ja hiihdon riemua!

Vihdoinkin lunta! 

Vuoden ensimmäiset hiihdot hiihdeltiin kirpsakassa pakkassäässä päiväkodin läheisyydessä. Lumi oli kerennyt sen verran tamppaantua, että varsinaista latua emme saaneet hiihdettyä, mutta hienosti sujui näinkin. Osa lapsista oli ensimmäistä kertaa suksilla, mutta reippain ottein jokainen lapsi hiihteli. Lähes kaikkien mielestä hiihto oli hauskaa!


Varusteet valmiina käyttöön!




Suksihuolto pelaa.




Matkaan!






Hyvin luistaa!

        






Valmista! Kivaa oli! Pian uudestaan!