helmikuuta 25, 2022

Talvirieha, rytmiharjoituksia ja kielisuihkua

 Vipinää vekaroihin-hankkeen koordinaattori Henry Söderlund järjesti meille mukavan talviriehan. Ohjelmassa oli mm. lumenluontikisa, puu palaa - pakko vaihtaa-leikki, lumienkeli-hippaa, haastekisa eri tehtävien muodossa sekä lumikasan rakennusta eri välineitä hyödyntäen. Riehan jälkeen lapset saivat äänestää, mitä mieltä olivat tapahtumasta. Suurin osa lapsista tykkäsi ja samantapaista toivottiin myös lisää. 


Muutama lapsi on siirtymässä Hopsuistakin ensi syksynä kielikylpyyn, joten lapset ovat innostuneet hieman harjoittelemaan ruotsia ja muitakin kieliä esim. ruokapöydässä sekä pukemistilanteissa. Päiväpiirissä olemme harjoitelleet laskemaan lapsia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Olemme myös harjoitelleet ruotsiksi eri vaatekappaleita. Olemme myös laulaneet ja leikkineet Karhu nukkuu-laulua eri kielillä.




Päiväpiirissä olemme harjoitelleet yhdessä rytmiin taputtamista Pakkanen-rytmilorun tahtiin sekä harjoitelleen tuttuja lauluja laulaen kiinnittäen huomiota, että laulamme samaan rytmiin. Pidimme myös nukketeatteriesityksen Kultakutri ja kolme karhua.



Ensi viikolla vietämme hiihtolomaa, osa lapsista hoidossa ja osa lomaillen. Mukavaa hiihtolomaviikkoa kaikille!


helmikuuta 18, 2022

Ystävänpäivä ja dinosaurusleikin uudistamista

Maanantaina vietimme Ystävänpäivää ja kiinnitimme erityistä huomiota kaverisuhteisiin. Päiväpiirissä luimme yhdessä Monen sortin ystävät-kirjaa ja mietimme yhdessä esim. miten ystäviä voi saada ja millainen on hyvä ystävä. Pohdimme myös yhdessä, mitä voisi tehdä, jos joku ei ole hyvä ystävä. Lounaalle siirryttäessä kukin lapsi sai vuorollaan valita itselleen ystävän, jonka kanssa haluaa yhdessä siirtyä ruokapöytään. 💕 

Lounaan jälkeen saimme jälkiruoaksi herkulliset ystävänpäivä-muffinsit, nam!


Tällä viikolla oli opiskelijamme näyttöviikko. Opiskelija askarteli lasten kanssa dinosaurusleikkiin kasveja ja puita. Opiskelija valmisteli etukäteen puuaihiot ja lapset leikkasivat lehtikuvioita, rypistelivät ja liimasivat koristeeksi värikkäitä kukkia silkkipaperista.





Valmiit puut kootaan ja ne tulevat dinoleikkiin rekvisiitaksi.


Tällä viikolla myös yksi lapsista halusi askarrella dinoleikkiin pesän. 

Osa lapsista huovutti myös dinosauruksen pesään munia.




Merikarhun huonetta olemme valmistelleet yllätyksenä lapsille ja huone sai tällä viikolla opiskelijan toimesta hieman vihreämpää ja luonnonmukaisempaa sisustusta.



Mansikkasiili oli herännyt talvihorroksesta ja kävi päiväpiirien aikana tervehtimässä lapsia. 


Päiväpiirissä olemme tällä viikolla mm. laulaneet ja leikkineet. Olemme mm. laulaneet Leipuri Hiivaa, Oli synkeä yö, Nalle tahtoo koputella ja Mörri-Möykky tanssii. Olemme lorutelleet luontoloruja sekä Harakka hyppii kivellä -lorua ja leikkineet myrkkysieni-leikkiä.

helmikuuta 11, 2022

Dinoja ja ystävänpäiväteoksia

Dinosaurusleikkiä on jälleen kehitetty ja tällä kertaa saimme leikkiin mukaan keppidinot.

Dinosaurusleikkiin on myös tulossa vesiaihe, josta olikin kuvia viime kerralla. Nyt maalasimme ruskeaa paperia harmaan sävyillä. Maalauksista rutistellaan kiviä ja kalliota vesiaiheen reunalle.

Ystävänpäivään on valmistauduttu leikkaamalla ja liimamalla sydämistä ystävällisiä toukkia.
 
 

Viskareiden ja S2-lasten kanssa harjoittelimme Oppi ja Ilo-pelin avulla värejä, nimeämistä ja laskemista. Kuka löysi eniten?


helmikuuta 04, 2022

Merikarhu-näytelmä ja leikit jatkuivat

Merenkurkun merikarhu kävi ryhmässämme viidennen kerran vierailulla draaman muodossa. Tällä kertaa harjoittelimme näytelmän avulla matikkatehtäviä ja Merikarhu rentoutui omassa huoneessaan rauhallisen musiikin soidessa taustalla. 

Merikarhun lukiessa lempikirjaansa, kirjan välistä putosi numeroita. Aluksi laitoimme lasten kanssa numerot oikeaan järjestykseen 1-10. 

Tämän jälkeen lapset saivat vuorollaan käydä nostamassa pussukasta lapun, jossa oli tehtävä. Tehtävänä oli mm. etsiä montako iPadia löytyy Merikarhun huoneesta sekä montako tiimalasia, tyynyä, hierontavälinettä, valokuvaa, pehmolelua, cd-levyä, kirjaa ja simpukkaa. Merikarhu etsi esineet ja yhdessä laskimme montako kyseistä esinettä on. Sen jälkeen Merikarhu vielä näytti lapsille numeron ja montako sormea tarvitaan. 

Lapset auttoivat ratkaisemaan Merikarhun salaisen koodin. Koodi on lasten pussukasta nostama numerojärjestys: 10-1-6-5-2-3-4-7-8-9. 

Lopuksi Merikarhu kiitti lapsia koodin ratkaisemisesta ja lupasi vielä palata asiaan myöhemmin videon muodossa. Näytelmän jälkeen keskustelimme vielä päiväpiirissä, millainen Merikarhun huone on ja mitä kaikkea muuta lasten mielestä siellä voisi olla. 

"Merikarhun huone näyttää kivalta, siistiltä ja hienolta."

"Siellä vois levätä."

"Se tykkäis lukea siellä huoneessa."

"Siellä ois kiva kattoa luonto-ohjelmia tai karhujuttuja - niinku avaraa luontoa."

"Oispa siellä ruusutapettia ja simpukoita."

"Siellä vois olla kunnollinen sänky ja peitto, missä saa ite pötköttää."

"Siellä vois olla kauneuspöytä."

Merikarhun huoneessa voisi lasten mielestä olla myös unilelu, katto, vaatekaappi, tauluja, avaimia ja aarrearkku.


Barbiet saivat taloon tällä viikolla lisää uusia kalusteita, mm. vaatekaapin, sohvan sohvatyynyineen sekä rappuset.






 Dinosaurusleikkiin aloitettiin tekemään omaa kylpypaikkaa.



Myös dinopukuja tuotiin ryhmään.




Haimme myös kirjastoautolta karhu- ja dinoaiheisia kirjoja.





Askartelimme yhteistyönä Merikarhun ja opiskelijamme aloitti rakentamaan Merikarhulle kotia.




Eteistilaan tehtiin vanhasta penkistä ja köysistä silta majakka- ja vesiaiheleikkiin.



Päiväpiirissä tällä viikolla oli mm. lohen, hauen ja taimenen uintikilpailu. Rullaa pyörittämällä selvisi, mikä kaloista oli nopein.