tammikuuta 28, 2022

Luistelua ja leikkejä

Lähihoitaja-opiskelijamme askarteli lasten kanssa simpukoita merelliseen ikkunaamme.
 

 Teemme yhteistyönä ison Merenkurkun Merikarhun ja tässä Merikarhulle liimataan karvoja.

Merikarhu on lasten leikeissä päivittäin ja karhulle on myös alettu pukea vaatteita ja vaippoja.


Lepo-/leikkihuoneeseen ripustettiin vihreä kangas "katokseksi" ja lapset askartelivat siihen kukkia. Sohvanurkkaus toimii kirjojen lukupaikkana.

 

Avohyllylle on lasten kanssa yhteistyönä aloitettu valmistamaan barbeille kotia. Tällä viikolla tähän askarreltiin mm. ikkunoita ja tauluja sekä katto. "Alakertaan" muutti eläimiä.

Luistelimme myös kolmena päivänä. Luistelimme kahdessa eri pienryhmässä. Kahtena päivänä meillä oli luistelutuet mukana, yhtenä päivänä teimme jäälle ratoja "tötsistä" ja myös Merikarhu seikkaili luistelijoiden apuna ja luistimien sitojana. Joka päivä arvioimme, mitä lapset tykkäsivät luistelusta. Suurin osa tykkäsi luistelusta ja yhtä lasta harmitti luistimilla kaatuminen.




Lähihoitaja-opiskelijamme on pitänyt lapsille tällä viikolla päiväpiirejä, jossa on leikitty tuttuja leikkejä sekä luettu loruja.
Viskari/Suomenkielen harjoituksena tällä viikolla harjoittelimme värejä ja matematiikkaa/sarjan jatkamista.

tammikuuta 21, 2022

Uusien leikkien luomista ja hiihtopäivät!

Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksen pitkäaikainen leikkiprojekti jatkuu ja tänä keväänä panostamme muun muassa meidän leikki/lepohuoneeseen, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle ryhmätiloissamme. Päätimme luoda huoneeseen eläinleikin. Lapset osallistuivat heti leikkiympäristön luomiseen leikkaamalla lehtiä paperista. Pino lehtiä oli hyvin nopeasti leikattu ja pian aikuinen saikin piirtää lisää lehtiaihioita leikattavaksi. Tämä toimi samalla hyvänä saksiharjoituksena.

Lehdistä sommiteltiin ikkunan väliin puita. Eläinleikkiin otimme tällä kertaa dinosaurukset. Yksi lapsista kertoi, että hänellä on kotona mielenkiintoinen dinosauruskirja ja myös eräs toinen lapsista kertoi olevansa kiinnostunut dinosauruksista. Vaikka innostus alkoikin parista lapsesta, nopeasti into levisi myös muihin leikkijöihin.
  




Osa lehdistä ripustettiin vielä kattoon valonauhoihin.

Samaan huoneeseen on aloitettu luomaan myös barbeille omaa kotia. Lapset ovat valmistaneet sängyn ja aikuinen on virkannut peittoa barbeille.


Tällä viikolla olemme myös hiihtäneet kolmena päivänä. Eräs perhe kävi tekemässä meille hiihtoladun päiväkodin alapihalle! Kiitos siitä!
Tällä kertaa Merikarhu ohjasi hiihtojoukkoa laduilla! Lopuksi äänestettiin, mitä mieltä hiihtäjät olivat hiihdosta. Seitsemän hiihtäjää piti hiihdosta kovasti, Yksi arvioi hiihdon olleen ihan "ok", sillä muuten oli ollut mukavaa paitsi kun oli ollut kovin liukasta. Yksi lapsista ei pitänyt hiihdosta, sillä sukset eivät olleet pysyneet jalassa ja se oli harmittanut.

Osa lapsista ei hiihtänyt ja heillä oli ohjelmassa muun muassa mäenlaskua. Perjantaina talvisten urheilupäivien päätteeksi joimme lämpimät mehut päiväkodin terassilla.

S2 (lapset, joilla suomi toisena kielenä) sekä viskarit (5-vuotiaat, syksyllä eskariin menijät) harjoittelivat tällä viikolla värejä, laskemista ja nimeämistä sekä lajittelua koon mukaan (iso, keskikokoinen, pieni).

tammikuuta 14, 2022

Leikin riemua

Tällä viikolla loputkin lomailevista lapsista palailivat päiväkotiin ja lapset ovat olleet hyvän tuulisia sekä iloisia. Olemme leikkineet paljon sekä sisällä että ulkona. 

Tässä Merikarhun laiva on lähdössä merelle katsomaan näkyykö kalastajia tai majakkaa.


Pienimmät lapset tykkäävät harjoitella pelien avulla mm. värejä.


Isompien lasten kanssa askartelimme veneitä merelliseen ikkunaamme. Veneet valmistuivat taittelemalla sekä maalaamalla.




Sängystä tehty laivamme on ollut niin ahkerasti lasten leikeissä, että se kaipasi jo hieman korjausta. Laiva lähtikin hetkeksi telakalle ja tässä pienimmät lapset auttavat korjaamaan laivaa levittämällä liimaa, että saamme vahvistettua laivan "laudoitusta" uuden pahvin päälle.


Päiväpiirissä Merikarhu sekä hänen kaverinsa Ekonalle opastivat lapsia kierrättämään ja lajittelemaan roskia.


Tutustumme silloin tällöin päiväkodissa myös muihin kieliin kuin suomenkieleen ja olemme tällä viikolla jälleen lukeneet Ihan hukassa-kirjaa eri kielillä. Lapset tykkäävät pöllösadusta ja jännityksellä odottavat tarinan kulkua. Luemme kirjan aina ensin suomen kielellä ja sitten perään tai seuraavana päivänä ruotsiksi tai englanniksi, jolloin lapset pystyvät helpommin seuraamaan tarinan kulkua myös toisella kielellä.



Kerran viikossa Hopsuilla on TVT- eli tieto- ja viestintätaitopäivä. Teemme erilaisia tehtäviä sekä harjoituksia mm. iPadin pelien tai Beebot-robotin avulla.  iPadilla lapset harjoittelevat esim. Molla Abc pelin avulla kirjaimia, erilaisten palapelien ja muistipelien avulla hahmottamista sekä kotipelin avulla sanoittamista sekä kerrontataitoja.