Joulukalenterimme on tänä vuonna sadun ja leikin maailmasta. Joka päivä joulukuun ajan luemme osan sadusta nimeltä: "Merikarhun joulu punaisessa tuvassa metsän keskellä". Tarinan myötä kehittyy myös uusi leikki, johon tulee joka päivä sadusta tuttuja elementtejä.
LUUKKU1: Olipa kerran Taneli-tonttu, joka asui metsän keskellä pienessä punaisessa tuvassaan. Taneli-tonttu odotti hartaasti jouluaattoa, sillä joulun aikoihin hänellä oli tapana avata ovensa kaikille ystävilleen. (TANELI-TONTTU, PUNAINEN TUPA) Ensimmäisenä päivänä Taneli-tonttu oli kutsunut kotiinsa Merikarhun, joka oli valtavan hyvä keittämään padallisen riisipuuroa. Merikarhu toi mukanaan padan ja alkoi heti valmistaa puuroa niin paljon, että se riittäisi varmasti koko ystäväjoukolle (MERIKARHU JA PUUROPATA SEKÄ KAUHA)
Ulkona lapset leikkivät Simo-siiliä sadun innoittamana.
LUUKKU 3: Merikarhu, Taneli-tonttu ja Simo-siili hääräsivät puuron ja torttujen ympärillä. Yhtäkkiä Taneli-tonttu katsahti ikkunasta ulos ja näki jotakin. Tiuhti ja Soihtu-tonttuhan siellä vetivät perässään suurta rekeä, jonka kyydissä oli kuusi! Tämä oli Tiuhti-ja Soihtu-tontun perinne, he tapasivat ilahduttaa tonttu ja eläinystäviään joulukuusella. (TIUHTI JA SOIHTU-TONTUT, REKI ja KUUSI)Päiväpiirissä olemme kuunnelleet joululauluja ja musisoineet niiden tahdissa. Harjoittelimme myös esiintymistaitoa, sillä soittajat saivat aina olla muun yleisön edessä "esittämässä" toisille. Yleisö lauloi ja leikki laulun mukaan. Meillä oli käytössä triangelit ja kulkus-soittimet.Taputimme myös rytmin mukaan. Kukin sai vuorollaan tulla eteen soittamaan kehärumpua. Kehärummun soittaja "määräsi tahdin" eli muut taputtivat hänen soiton mukaisessa rytmissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti